torstai 31. heinäkuuta 2014

Afrikkalainen kukka ja kaulanauha


Hei,

Pari viikkoa sitten vaihdettiin vanhimman tyttären kanssa kirjoja, joille itsellä ei ole nyt käyttöä.

Sain vaihdossa tämän:




Kerrassaan kiva kirja, mukavia kuvia ja ihan toteutuskelpoisia ideoita. Kirjasta bongasin virkatun afrikkalaisen kukan, jonka ohje vaikutti sellaiselta, että mäkin sen pystyn tekemään.





Kukkaan ois pitänyt käyttää puuvillalankaa, mutta käytin villalangan jämiä, joita jäi isoäidinneliöiden virkkauksesta.

Afrikkalainen kukka

Näitä voi nyt sitten joutessaan väsäillä enemmänkin. Netistä löytyy useita ohjeita Afrikkalaiselle kukalle, esimerkiksi Taito Pirkanmaa Ry:n sivulta.

Toinen virkaus oli kaulanauha, joka oli helppo ja nopea tehdä.



Pienetkin langanpätkät voi käyttää, kun lankaa ei paljoa tarvita.




Mukava lahjaidea.




-Mallu-

Toinen kerta toden sanoo..



Hei,

Liekö kesän uskomattoman lämpimät ilmat pehmentäneet aivoni tai mitä sitten lieneekin tapahtunut, kun kaivelin esiin jo kerran hylkäämäni blogin.

Viime syksynä innostuin kirjoittamaan parisen kuukautta, mutta sitten huomasin tulleeni riippuvaiseksi jatkuvasta blogin päivittämisestä ja netissä roikkumisesta, että katsoin parhaaksi luopua moisesta riippuvuudesta.

Kaikenlaista puuhaa kun riittää ihan yllin kyllin muutenkin. Ja pitäähän sitä ehtiä töiden lisäksi laiskottelemaan, kirppistelemään ja humputtelemaankin.

Päivitystahti tulee olemaan vaihtelevaa ja sisältö on ihan peruskamaa meidän elämästä.

Eli toinen kerta toden sanoo. Toinen. Enkä naisihmisenä tule päivittämään mielipidettäni tästä asiasta ;-)

Tervetuloa mukaan!

PS. Lämmintä on, kynttilät verannalla luovuttivat jo.

Kynttilöitä kynttelikössä


Hmm.. toisaalta.. aikas nätti, mutta ehkä kuitenkin pidetään kynttilänvaluutalkoot syksymmällä.

Suorastaan taiteellista..


-Mallu-