Palvelijalle nimittäin..
Mun naarasihminen on sitten kumma otus. Ensin se valittaa kaikille tutuilleen koko kevään ja alkukesän, että mä en metsästä enää. Eikö se ihminen nyt tajua, että saan se minäkin viettää sellaisia vuorotteluvapaan kaltaisia ajanjaksoja, mitä olen kuullut ihmistenkin joskus pitävän. Nyt kun naapuriin on muuttanut oikein upea lajitoveri, niin täytyyhän toverillekin suoda mahdollisuus metsästää näillä nurkilla.
Lisäksi palvelija väittää mua vanhaksi ja hyvä ettei ole jo kuoppaa puutarhaan mulle kaivanut.. Säikähdin tossa jo kerran, mutta se kuoppa olikin luumupuulle. Tai niinhän se palvelija luuli, oli ostavinaan mehukkaita luumuja tuottavan puun, mutta se puu tekikin pikkuriikkisiä riikunoita, jotka kuulemani mekkalan mukaan eivät ole mistään kotoisin.
Niin, mun piti kertoa siitä lihasta. Aidosta luomulihasta, jota näillä nurkin liikkuu ajoittain ihan kiitettävästi.
Nyt kun ilmat ovat lämmenneet, tykkään viettää paljon aikaani ulkona. Pääosin terassin pehmusteisella tuolilla nukkumassa, mutta myös tarkistelemassa omia ja naapurien tiluksia. Eilen sitten kävi hyvä säkä ja nappasin hampaisiini yhden hiirulaisen. Ihana hiirulainen, ei yhtään E-koodia. Ei mulla nyt ole valittamista raksuista eikä märkäruuastakaan, mutta kyllähän se hiirulainen on sentään meikäläisen herkkua.
No meikäläinen sitten paineli iloisesti mouruten sisälle hiiri hampaissaan ja tipautin saaliin makkariini. Okei, saa noi mun palvelijatkin nukkua siellä, mutta se on mun makkari. Siitä ei tarvitse keskustella.
Mutta voitteko uskoa mikä älämöly siitä sitten syntyi. Naaraspalvelija kirkui ja huitoi, että täällä on hiiri. No totta hitossa täällä on hiiri, justhan mä sille kerroin ovella et hiiri on. Ihmiset eivät joko kuuntele tai sitten niillä on todella huono muisti.
Sitten mun palvelija vielä parkaisi, että se on vielä elossakin. Totta kai se on elossa, enhän mä mitään päiväysvanhaa hiirtä ala kotiin tuomaan ja täytyyhän se liha ensin muutamilla nakkaamisilla mureuttaa. Kuka sitä nyt sitkeää hiirulaista viitsii järsiä.
No okei, vähän toi tarkkuus on jo hakusessa, kun yhdellä heitolla osuin palvelijaan. Ei muuten tykännyt, kun nakkasin hiiren päin palvelijan kinttua. Vaikka tuo palvelijakaan ei ole enää nuori tyttönen, niin lähtihän muuten lujaa. En tiennytkään että se pystyy juoksemaan sellaista vauhtia.
Mutta pahus, se katala naarasihminen hakikin rikkalapion ja harjan ja paineli mun saaliin kanssa terassille. Mä voin vannoa, että hiiri oli elossa kun rikkalapio tuli, mutta kun pääsin saaliini luo, oli saalisparka saanut sydärin naarasihmisen äänenkäytöstä.
Vielä terassilla kuulin mutinaa siitä, että huushollissa on nyt lattialla vain pari mattoa ja just vielä matolle piti otus ulkoa tuoda. Höh, ihmiset eivät taaskaan ymmärrä. Miksi söisin paljaalla lattialla, kun on pehmoinen mattokin tarjolla.
Pitihän sitä saalista sitten pikkasen pitkälläänkin taputella.
Ou jee, tää on hyvää!
Nam nam nam. Mä olen tossa kuvassa muuten tuo isompi otus.
Ihan pikkasen maiskuttelin..
Uni maistui maittavan aterian jälkeen.
Hyvä, että palvelija oli vaihtanut juuri puhtaat lakanat. Ja kuulemma mut harjataan heti torkkujen jälkeen, olen mukamas reissussa rähjääntynyt.
Krooh pyyh.
Elämä on ihanaa!
Mallun puolesta,
Manta
0 kommenttia:
Lähetä kommentti