sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Viikonlopun puutarhatouhut


Hei,

Ihanaa, koko viikonloppu on ollut aurinkoinen ja sateeton.

Omppupuiden sahatut oksat on onnellisesti saatu pilkottua pienemmiksi ja laitettua pinoon, ja hitaasti, mutta varmasti maakasa autotallin kupeessa pienenee.








Iloisen yllätyksen toi sään lisäksi myös kaariportin köynnös. Oli sitten tehnyt muutaman kukan ihan kuin kertoakseen, että ei tässä nyt lannistuta, vaikka portti on syysmyrskyissä kaatunut kaksi kertaa, ja osa köynnöksen maassa olevista varsista oli katkennut.



Kun köynnös ei lannistunut, en minäkään, vaikka sain tapettua mielestäni niin helppohoitoiset ja kauniin väriset syyskukat.



Olisi varmaan pitänyt muistaa kastella..



Noh, tarjouksesta löytyivät syyskukat revisio 2.





Ja ihan vaan noiden pullojen takia hankittiin viikonloppulimsat muualta kuin Lidlistä :-)



-Mallu-


0 kommenttia:

Lähetä kommentti