maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kierrätyslöytöjä


Hei,

kiva ilma sai meidät lähtemään pari viikkoa sitten Tampereelle löytöretkelle.

Oikeestaan me ei tarvita mitään, mutta kukapa ei voisi vastustaa noin söpöä kaulakorua, joka löytyi Lielahden Fidasta.




Samasta paikasta mukaan lähti koirakorvikset.



Lamppu löytyi Lielahden kierrätyskeskuksesta. Lopultakin on lamppu, joka pysyy pöydällä ilman ihmevirityksiä. Lampun alaosa on täyttä rautaa, ja painaa mielettömästi.



Lielahdesta löytyivät myös ruskeat Bronxin kengät, ja mustat kengät vuorostaan Kalevan kierrätyskeskuksesta. Toi Kalevan kierrätyskeskus oli meille uusi juttu. Käsittääkseni Kaleva tuli poistetun Hervannan kierrätyskeskuksen tilalle, ja on todella suuri, siisti ja valoista mesta.

Ruskeista kengistä pulitin 7 euroa, ja mustista vitosen.



Kaksi euroa vanhasta silityslaudasta ei ole ollenkaan huono hinta. Lielahden kierrätyskeskuksesta tämäkin. Nyt on hyvä, kun on tuollainen rönttäsilityslauta askartelusilityksiin, ettei tule pilattua tyyriinpää lautaa. Tokihan tuohon täytyy uusi päällinen laittaa jossain vaiheessa.



Jakkara on löytö Kalevasta.



Piipahdettiin nopsasti vielä UFF:in neljän euron päivillä, ja lapsukaiseni bongasi mulle Hämeenkadun myymälästä tekoturkin, ja 



Hervannan UFF:ilta punaisen mokkanahkahameen.


Lapsukaisen omat löydöt katosivatkin ennen kuvien ottamista jonnekkin talon uumeniin, joten ei niistä enenpää.


-Mallu-




0 kommenttia:

Lähetä kommentti